Päätin aloittaa klassisesta kohteesta, mahtavista Niagaran putouksista.
Kävin putouksia ihailemassa kesällä 2011, kun olin perheeni kanssa road-tripillä Jenkeissä. Ajelimme vuokra-autolla Niagaralle, ja olisimme käyneet Kanadankin puolella, mutta ei uskallettu viedä vuokra-autoa maasta - ei tiedetty onko se sallittua. Mahdollisuutta käväistä Kanadan puolella ei ole sittemmin tullut eteen, joten en vieläkään tiedä, saako USA:sta vuokratun auton kanssa sinne lähteä ihan noin vain. Jos joku tietää, niin kertokaa :D
Niagaran putoukset sijaitsee siis USA:n ja Kanadan rajalla, ja USA:n puolella ne on New Yorkin osavaltiossa. Kaupunginkin nimi on Niagara Falls. Kaupunki itsessään ei ole mitenkään kummoinen, ja on selvää, että putoukset ovat suuri tulonlähde. Opastekylttejä alkaa näkyä jo hyvissä ajoin, ja putousten aiheuttama vesihöyry näkyy jo hyvän matkan päähän.
Putousten vieressä on iso Visitor Center, josta löytyy matkamuistomyymälä sun muuta turismisälää. Yllätyksenä meille oli myös putouksilta löytyvä Hard Rock Cafe, johon mentiin sitten lounaalle ja vilkutettiin Kanadaan :)
Niagaran putouksilla on eri vaihtoehtoja miten putoukset haluaa nähdä ja kokea; kaikkein tunnetuin on Maid of the Mist -lautta, jolla pääsee seilaamaan ihan putousten viereen. Sieltä löytyy myös näköalasilta, ja erinäisiä opastettuja kävelykierroksia putousten lähelle. Sadeviitat saa paikanpäältä. Me ei varattu mitään lippuja etukäteen, mentiin vaan ja ostettiin paikan päältä ticketit Maid of the Mistille. Mulla taitaa vieläkin jossain olla se sininen sadeviitta :)
Maid of the Misti llä kannattaa napata itselleen paikka lautan reunamilta. Ja se sadeviitta on muuten ihan tarpeen; jos et halua kastua, niin huppu päähän ja kiristä ne narut! MOM kuljettaa turistit USA:n puolella olevien putousten editse Hevosenkenkäputousten keskelle, ja lautalla on automaattinen selostaja, joka kertoo putouksista. Kun lautta saapuu Hevosenkengän keskelle, ääni kuuluttaa: "Ladies and Gentlemen, THIS is Niagara Falls!" ihan kuin Ryan Seacrest juontaessaan American Idolia.
Putoukset ovat massiiviset ja todella näkemisen arvoiset! Kuulemma ne on Kanadan puolelta katsottuna hienommat, mutta en kyllä koe missanneeni mitään, vaikka en sinne päässytkään. Lautalla ollessani sain kyllä puhelimeeni mobiiliverkon tarjoajan viestin, jossa luki faktojen lisäksi We wish you a pleasant stay in Canada!
Ainoa miinus minkä muistan, oli paha haju. Vesi siellä alhaalla oli jotenkin luonnottoman turkoosia ja kirkasta, ja siellä haisi rikin ja mädän kalan sekoitus. Oikein kiva aromi kun venailtiin lauttaa. Kyllä sen kestää ja reissu oli kyllä ikimuistoinen ja kaiken vaivannäön arvoinen!
Lähin suurkaupunki putouksia USA:ssa on Buffalo. Me ei käyty siellä, mutta varmasti ihan mielenkiintoinen paikka, johon pysähtyä matkan varrella. Me jatkettiin matkaa itään päin, ja oli muuten turkasen tylsä ajaa New Yorkin osavaltion halki. Sillä matkalla ei ollut oikein mitään, mutta onneksi vastaan tuli Vermont ja vaahterasiirappikarkit. Tai sitten käväiskää siellä Kanadan puolella :) En jaksa uskoa, että mitenkään ylivaikea homma, me ei vaan haluttu ottaa mitään riskejä, ja meillä oli muutenkin jonkinlainen aikataulu roadtripin kanssa.
Toivottavasti tää oli sellainen mitä jaksoi lukea! Palaillaan :)
Kävin putouksia ihailemassa kesällä 2011, kun olin perheeni kanssa road-tripillä Jenkeissä. Ajelimme vuokra-autolla Niagaralle, ja olisimme käyneet Kanadankin puolella, mutta ei uskallettu viedä vuokra-autoa maasta - ei tiedetty onko se sallittua. Mahdollisuutta käväistä Kanadan puolella ei ole sittemmin tullut eteen, joten en vieläkään tiedä, saako USA:sta vuokratun auton kanssa sinne lähteä ihan noin vain. Jos joku tietää, niin kertokaa :D
Niagaran putoukset sijaitsee siis USA:n ja Kanadan rajalla, ja USA:n puolella ne on New Yorkin osavaltiossa. Kaupunginkin nimi on Niagara Falls. Kaupunki itsessään ei ole mitenkään kummoinen, ja on selvää, että putoukset ovat suuri tulonlähde. Opastekylttejä alkaa näkyä jo hyvissä ajoin, ja putousten aiheuttama vesihöyry näkyy jo hyvän matkan päähän.
Putousten vieressä on iso Visitor Center, josta löytyy matkamuistomyymälä sun muuta turismisälää. Yllätyksenä meille oli myös putouksilta löytyvä Hard Rock Cafe, johon mentiin sitten lounaalle ja vilkutettiin Kanadaan :)
Niagaran putouksilla on eri vaihtoehtoja miten putoukset haluaa nähdä ja kokea; kaikkein tunnetuin on Maid of the Mist -lautta, jolla pääsee seilaamaan ihan putousten viereen. Sieltä löytyy myös näköalasilta, ja erinäisiä opastettuja kävelykierroksia putousten lähelle. Sadeviitat saa paikanpäältä. Me ei varattu mitään lippuja etukäteen, mentiin vaan ja ostettiin paikan päältä ticketit Maid of the Mistille. Mulla taitaa vieläkin jossain olla se sininen sadeviitta :)
Putoukset ovat massiiviset ja todella näkemisen arvoiset! Kuulemma ne on Kanadan puolelta katsottuna hienommat, mutta en kyllä koe missanneeni mitään, vaikka en sinne päässytkään. Lautalla ollessani sain kyllä puhelimeeni mobiiliverkon tarjoajan viestin, jossa luki faktojen lisäksi We wish you a pleasant stay in Canada!
Lähin suurkaupunki putouksia USA:ssa on Buffalo. Me ei käyty siellä, mutta varmasti ihan mielenkiintoinen paikka, johon pysähtyä matkan varrella. Me jatkettiin matkaa itään päin, ja oli muuten turkasen tylsä ajaa New Yorkin osavaltion halki. Sillä matkalla ei ollut oikein mitään, mutta onneksi vastaan tuli Vermont ja vaahterasiirappikarkit. Tai sitten käväiskää siellä Kanadan puolella :) En jaksa uskoa, että mitenkään ylivaikea homma, me ei vaan haluttu ottaa mitään riskejä, ja meillä oli muutenkin jonkinlainen aikataulu roadtripin kanssa.
Toivottavasti tää oli sellainen mitä jaksoi lukea! Palaillaan :)









No comments:
Post a Comment